Tämä kommentti on julkaistu Osviitta-lehdessä 2/2017 (ilm. 16.6). Sen alla on lisäyksiä, jotka eivät mahtuneet lehteen painettuun tekstiin.


Kiitän Timo Totroa kirjani ”Systeeminen konstellaatio” arvostelusta Osviitta-lehdessä 1/2017.


Dialogin kautta voimme rakentaa yhteistä ymmärrystä, ja se on mielestäni arvokasta.


Totron odotukset eivät tainneet kohdata kirjani kanssa. Sain kuvan, että häntä hämmensi ja häiritsi kirjan vaillinainen teoriakytkentä ja kirjailijan vaillinaiseksi tulkittu kriittinen ammatillinen aikuisuus, mikä liittyi, jos tulkitsen Totron kirjoitusta oikein, kirjoitustapaani ja kielen käyttööni.


Tarkoitukseni ei ollut kirjoittaa massiivista teoreettista aukipurkua systeemisen konstellaation tiimoilta. Sellainen aukipurkaminen on iso, ehkä vuosien työ. Toivon, että jonain päivänä tulemme sen näkemään.


Tarkoitukseni oli tuottaa vihdoin kirjallista materiaalia suomenkielellä tästä kiehtovasta aiheesta, mikä veisi meitä askeleen eteenpäin ja avaisi kiinnostuneille systeemisen ymmärryksen maailmaa systeemisen konstellaation näkökulmasta.


Tulkitsen Totron arvion ilmentävän huolta siitä, että edetään ”sokeasti” ja lapsenomaisella uskolla välittämättä siitä, miten asiaan voisi syntyä moniulotteista näkökulmaa ja jäsentyneempää ymmärrystä. Jaan tämän huolen ja pohdinkin tätä kysymystä kirjassani.


Kutsuin kirjassani yliopistoja ja tutkijoita mukaan selvittämään tätä kenttää. Tällä tarkoitan toivetta yhteistyöstä sellaisten tahojen kanssa, joilla on riittävää teoreettista ja tutkimuksellista osaamista.


Systeeminen konstellaatio, joka on suomennos englanninkielen sanoista systemic constellation, on toiminnallista työskentelyä, jolla tehdään näkyväksi ihmissuhteisiin liittyviä (alitajuisia) emotionaalisia kokemuksia ja latauksia. Tämän kautta olen ymmärtänyt, että ihmissysteemeissä keskeistä eivät ole sanalliset ilmaisut, vaan sanojen takana olevat emotionaaliset lataukset.


Nämä emotionaaliset lataukset näyttäisivät liittyvän läheisesti ihmisille tärkeisiin suhteisiin, joiden ilmenemismuotoja voimme kutsua lojaliteeteiksi, projektioiksi ja transferensseiksi (jotka ilmenevät tässä ja nyt suhteissamme lähellämme oleviin ihmisiin ja asioihin, joita emme oikeastaan näe, tai joihin suhtaudumme tietyllä tavalla alitajuisesta lojaliteetista jotakuta kohtaan). Alitajuiset lojaliteetit voivat ylettyä myös sellaisiin henkilöihin, joita emme suoraan tunne, mutta joihin meillä on syystä tai toisesta suhde.


Työskentelyn tavoitteena on näiden suhteiden tunnistamisen kautta kehittää niitä eli uuden emotionaalisen ymmärryksen avulla rakentaa keskinäistä arvostusta. Emotionaalinen ymmärrys syntyy työskentelyssä kehollisen kokemisen kautta, kun tajutaan systeemissä olevien ihmisten tunnekokemuksia ja sidoksia, joita he kantavat.


Taikapeilimäisyys syntyy siitä, että hämmästyttävällä tavalla menetelmä näyttäisi kuvaavan myös muiden systeemiin kuuluvien kokemuksia.


Uskon, että Totrolla on mittava osaaminen ja pitkä kokemus systeemisten asioiden, työnohjauksen ja prosessikonsultaation saralla. Hänen kokemuksensa on pidempi kuin minun. Syvä kunnioitukseni hänen työtään kohtaan.


Lämpimin terveisin
Jani Roman

---

Lisäyksiä, jotka eivät mahtuneet tilanpuutteen takia Osviitta-lehteen (maksimimerkkimäärä on 3000 merkkiä):

Totro toi esille, että esitän omana oivalluksenani, hänen sanoin ilmaistuna: ”uskomukset ovat evoluution varrella syntyneitä kognitiivisia virhearvioita”, mikä kuuluu hänen mukaansa kognitiiviseen uskontotieteeseen. Tästä en tiedä, joten en osaa kommentoida tätä teoriaa. Toisaalta, en kokenut ilmaiseeni asiaa noin, vaan kuten kirjoitin, pohdin mihin kulttuuriset uskomukset kiinnittyvät ihmisessä. Esitin, että ne kiinnittyvät ihmisen mielessä oleviin sisäistettyihin ihmissuhteisiin.


Ensinnäkin, mielestäni tämä ei ole evoluution virhearvio. Ajattelen, että oikeastaan tämä ilmentää juuri evoluution toimintaa, siis ei ole virhe, vaan kehityksen ja oppimisen kannalta välttämätön mekanismi (ja en siis puhu uskomuksista itsessään, vaan mielen rakenteesta). Evoluutio näyttäisi rakentaneen ihmismielen siten, että se hahmottaa asioita ihmissuhteiden kautta (tämä on siis hypoteesini, ja pidän hyvin mahdollisena, että muutkin ovat päätyneet samankaltaisiin johtopäätöksiin, esimerkiksi psykoanalyytikko Tähkä (1994) kuvaa mielenkehityksen alkuvaiheessa itsen ja objektien kehitystä – mistä seuraa hänen mukaansa erillisyys. Näitä teorioita olisi mielenkiintoista tutkia ja yhdistää näitä löydöksiä, jos siihen löytyisi aikaa!). Tämä kytkentä on alitajuinen ja niin suora, että emme sitä yleensä tunnista.


Tämä kuitenkin näkyy projektioiden ja lojaliteettien kautta. Projektiot ja lojaalisuudet ovat tietenkin jo tunnettuja käsitteitä, eivät minun päätelmiäni. 😊 Sen sijaan pohdin sitä mekanismia, joista nämä syntyvät. Katso täältä blogikirjoitukseni projektioista.


Otan yksinkertaisen esimerkin: se on täällä Raaseporissa aktiivisena oleva susikeskustelu. Se herättää voimakkaita tunteita. Toki, kun kyse on omasta tai läheisten turvallisuudesta, on ymmärrettävää, että herää pelkoa, ja pelko voi synnyttää vihaa.


Oletukseni on kuitenkin, että ihmisen suhteessa susikysymykseen aktivoituvat hänen sisällään olevat suhteet hänelle tärkeisiin ihmisiin, erityisesti vanhempiin – sinänsä tämä ei siis ole uutta, kun sitä käsitellään projektiona. Sen sijaan mietin mekanismia, josta projektiot syntyvät, en itse projektiota. Ja tässä mekanismissa mielestäni selittyy samalla kulttuuriset uskomukset – tämä on käsittääkseni uusi väite/oletus (ja se ei tietenkään poista sitä mahdollisuutta, että joku olisi sen jo keksinyt, mikä ei myöskään poista tämän oivalluksen arvoa, vaan jopa päinvastoin).


Palataan esimerkkiin: Jos vanhemmat ovat olleet susivastaisia, todennäköisesti myös lapsessa syntyy samansuuntainen reaktio, nimenomaan tunnereaktio (tuntomerkkinä on nimenomaan voimakas tunnereaktio, ei siis ”tavallinen” olankohautus).


Tämä siis tarkoittaisi, että susi ei ole vain susi, vaan siihen liittyvä suhtautuminen on sidoksissa rakkaussuhteeseen omaa vanhempaa kohtaan. Nämä kaksi sekoittuvat. Siten lapsi kokee myös puolustavansa vanhempaansa, kun hän vihaa sutta.


On huomattava, että kun puhumme kirjallisella tasolla projektioista ja lojaliteeteista, ne voivat näyttäytyä selkeärajaisina ilmiöinä. Mutta systeemisessä konstellaatiossa, jossa nämä abstrakteilta tuntuvat ilmiöt avautuvat silmiemme eteen elävinä prosesseina ja ihmisissä koettuina tunnekokemuksina, voimme ehkä huomata, että projektiot eivät ehkä ole vain projektioita. Niihin liittyy vahvasti lojaliteetti ja rakkaus sekä samaistuminen. Tämä onkin keitos näistä kaikista. Ja kun kyse ei ole vain yhdestä sidoksesta yhteen ihmiseen, vaan samassa kokonaisuudessa mukana on useita sidoksia esimerkiksi vanhempaan ja isovanhempaan (johon liittyy sukupolvinen taakkasiirtymä)!


Äskettäin oli Tiede-lehdessä artikkeli siitä, miten ihmiset suhtautuvat tieteelliseen tutkimukseen. Osa suhtautuu siihen hyvin kriittisesti. Tutkimuksen mukaan heistä osan suhtautuminen muuttui myönteisemmäksi, kun heille selitettiin tieteellisen tutkimuksen prosessia. Mutta ei kuitenkaan ratkaisevasti.


Hypoteesini tarkoittaa käytännön tasolla, että jos haluat muuttaa tiedevastaisten suhtautumista tieteeseen, muuta ensin heidän vanhempiensa suhtautumista tieteeseen! 😉 


Toki tiedevastaisuus voi myös olla projektio (oikeastaan transferenssi), jolloin lapsi vaikkapa projisoi vanhempiauktoriteetin ”tieteeseen” ja oikeasti siis vastustaakin auktoriteettia. Molemmissa tapauksissa kyse on kuitenkin mielen sisällä olevista suhteista itselle tärkeään ihmiseen, jota ”uskomus” ilmentää.

Ja aivan juuri luin YLEn sivuilta hienon kirjoituksen, joka mielestäni liittyy tähän. Artikkeli oli otsikoitu: ”Heille Halla-aho on ainoa vaihtoehto”. Ja jutun ingressi jatkuu: ”He näkevät uhkia. Heidät nähdään uhkina. Mistä halla-aholaisten pelot oikein kumpuavat?”


Linkki artikkeliin on: http://yle.fi/uutiset/3-9630817


Mielestäni, jos artikkelia lukee tällaisilla ”silmälaseilla” kuin minulle on tullut, tekstistä näkyy rivien välistä artikkelissa esiteltyjen kolmen henkilön perhehistoria ja sen vaikutus. Eli: jos haluat muuttaa ihmisen suhtautumista, muuta ensin hänen vanhempansa suhtautumista!


Tämä ei tietenkään ole mahdollista, mikä kuvastaa haasteen syvyyttä. Sen sijaan, uskoakseni, me voimme konstellaation avulla nostaa tätä yhteyttä esille – ja työstää sitä tavalla, joka voikin tuottaa muutoksen.
 

Perinteinen organisaatiokulttuuriteoria ilmaisee, että syvät jaetut uskomukset (jotka siirtyvät sosiaalistumisprosessin kautta uusille sukupolville) ohjaavat keskeisesti toimintaa organisaatioissa. Minun hypoteesini tarkoittaa, että näiden uskomusten taustalla onkin lojaliteettisuhteet organisaatiossa olleisiin merkittäviin tahoihin (tai perheessä tai yhteiskunnassa – sama ilmiö tapahtunee kaikkialla missä on ihmisiä).


Esitin kirjassani esimerkin tästä organisaatiotilanteessa. Mielestäni tämä voi avata uusia mahdollisuuksia silloin, kun tarpeena on muuttaa toimintaa. Tiedämme, miten vaikea toimintaa on muuttaa, jos taustalla on voimakkaita uskomuksia (kuten tiedevastaisuus).


Ehkä ratkaisu onkin näin yksinkertainen? Avaamme ihmisen sisällä olevaa rakkaussuhdetta ja erotamme toiminnan ja rakkauden (tai jos halutaan käyttää toista termiä: lojaalisuuden). 


Tämä tulee niin konkreettisesti näkyväksi konstellaatiotyöskentelyssä. 😊