|
Koulutus: Systeemi- ja prosessiajattelu Tässä
esitellään kurssit, jotka koskettavat ko. aihetta. Katso kaikki
kurssit kohdasta "Koulutus".
Kaikki toiminta liittyy johonkin systeemiin.
Ei ole irrallista tapahtumaa tai toimintaa. Organisaatio on systeemi,
joka toimii sisäisen ja ulkoisen vuorovaikutuksen ohjaamana.
Systeemiajattelu (systeemiälykkyys) tarkoittaa, että opimme
hahmottamaan asioita osana suurempaa kokonaisuutta. Tällöin voimme
rakentaa entistä toimivampia ratkaisuja - emme "väännä yhdestä kohtaa
ylös, jolloin toisesta kohtaa menee alas".
Prosesseiksi kutsutaan toimintoketjuja, jonka
tuloksena syntyy jonkinlainen tuotos. Liiketoimintaprosessit tuottavat
asiakkaille tuotteita ja palveluita. Kun haluamme kehittää prosesseja,
on tärkeätä, että synnytämme läpi prosessin sen toimijoissa ja
sidosryhmissä dialogia, jotta voimme löytää kestäviä ja onnistuneita
ratkaisuja.
Ajankohtaiset koulutukset
|