Dialogikoulutus
Kolmessa päivässä perusta
dialogille.Dialogikoulutus sopii
koko henkilöstöllenne tai ryhmällesi.
Miksi dialogia tarvitaan?
Me elämme 2000-luvulla
Ajattelua ja suunnittelua ei voi enää erottaa tekemisestä.
Yksisuuntainen johtaminen ei enää toimi – on osattava aidosti käydä
dialogia. Vain siten ihmiset lähtevät mukaan ja antavat parastaan.
Onnistumiseen tarvitaan kaikki mukaan
Toimintakenttä on globaali, jossa on pakko uudistua – kilpailua tulee
uusilta tahoilta, teknologia kehittyy, ansaintalogiikat muuttuvat,
asiakastarpeet muuttuvat.
Kaikki on saatava mukaan tähän kehittämistyöhön, jotta nämä haasteet
voidaan kohdata.
Millaista dialogia tarvitaan?
Ihmisiä ei johdeta sähköpostilla
Kaikkein vaikuttavinta on suora, avoin ja rakentava henkilökohtainen
vuorovaikutus. Se lisää luottamusta, motivaatiota, ja vähentää
väärinkäsityksiä sekä stressiä.
Ihminen kaipaa inhimillistä kohtaamista.
Rakenteiden ja kulttuurin on tuettava
dialogia
Kommunikaatio on monen tekijän summa: työntekijöiden ja johdon
henkilökohtaiset vuorovaikutustaidot, organisaation rakenteet,
prosessit ja foorumit sekä organisaation kulttuuri.
Kulttuurin ydin on syvät uskomukset, ja ne ohjaavat ihmisten
toimintaa.
Kiinnostuitko?
Ota yhteyttä, niin kuulet lisää siitä, miten
kehität toimintaasi siten, että onnistut tavoitteidenne
saavuttamisessa.
|