Kehittämisen painekattila: Mikä on menestymisen resepti?
Jani
Roman
25.10.2010 Helsinki
Saat tilaisuuden kurkistaa IT-yrityksen
sisälle ja tarkastella sen johtamisjärjestelmää käytännössä. Näet
johtoryhmän dynamiikan ja työntekijöiden suhtautumisen johtoon. Näet,
mikä yritystä oikeasti ohjaa – puheista huolimatta. Kehittämisen
painekattila on päivän mittainen intensiivikurssi ja –tutkimus
organisaatioiden kehittämisen problematiikkaan ja ratkaisuihin. Kyseessä
on IT-yritys. Monella tapaa tyypillinen: kasvuhakuinen, nuorekas,
innokas, visionäärinen, rönsyilevä, keskeneräinen, kasvaessaan hieman
sekavaksi ja raskassoutuiseksi muuttunut. Haasteina kasvun
aikaansaaminen (tai uudelleen käynnistäminen), hyvien asiantuntijoiden
houkutteleminen, nuorten esimiesten kasvattaminen ja globalisaatiossa
mukana pysyminen.
Yritys tarvitsee apuasi: Mikä on menestyksen resepti? Mitkä elementit on saatava kuntoon? Miten kehitetään menestysyritys?
Päivän
aikana osallistujat luovat sosiodraaman avulla kuvitteellisen
IT-yrityksen ja saavat omakohtaisen kokemuksen sen toiminnasta ja
kehittämisen haasteista.Kenelle Koulutus
on tarkoitettu johtajille, esimiehille, HR-johtajille ja –päälliköille,
organisaation kehittäjille, konsulteille, työnohjaajille ja coacheille. Hyödyt Koulutus syventää ymmärrystäsi organisaatioiden johtamisesta ja kehittämisestä. - Saat konkreettisia ideoita ja uusia näkökulmia organisaatioiden kehittämiseen.
- Saat konkreettista ymmärrystä johtamisen haasteista.
- Saat konkreettista ymmärrystä konsultaation haasteista.
- Kehität yhdessä muiden osallistujien kanssa ratkaisuja, joita voit soveltaa omassa työssäsi.
- Saat ymmärryksen siitä, mikä on tärkeää organisaation eri tasoilla, ja miten kukin näkee or-ganisaation toiminnan.
- Tunnistat henkilökohtaisesti kehittymisen haasteita: mitä taitoja ja ymmärrystä haluat ja tarvitset lisää.
- Opit tarkastelemaan omaa organisaatiotasi tai
asiakkaasi organisaatiota systeemisesti ja saat eväitä miten hyödyntää
tätä heidän tukemisekseen.
Paikka
Helsinki, (tarkempi paikka vielä auki).
Aika 25.9.2010 klo 9-17.
Kouluttaja
Jani Roman,
TkT (työpsykologia), sosiatri, Master of Quality, psyko- ja
sosiodraaman TRO, systeemisen konstellaation ohjaaja, joogaopettaja.
Jani on kokeneimpia konstellaatioiden ohjaajia Suomessa. Hän on dialogisuuden uranuurtajia ja johtavia organisaatiokulttuurin
tutkijoita ja kehittäjiä Suomessa. Hän on tukenut useita suuria
fuusioita yhteisen organisaatiokulttuurin rakentamiseksi ja
kasvuyrityksiä strategian mukaisen kulttuurin kehittämiseksi.
Koulutuksen sisältö
Koulutus rakentuu osallistujien yhteistyönä. Sen teemoja ovat: - Asiantuntijaorganisaation johtaminen
- Organisaation kehittäminen
- Johtamisjärjestelmän toiminta käytännössä
- Johtoryhmän toiminnan tehostaminen
- Muutoksen toteuttaminen
- Organisaation eri tahojen välinen vuorovaikutus
Käytettävät
menetelmät
Koulutus rakentuu sosiodraamasta (luodaan kuvitteellinen yritys,
sovitaan raamit ja roolit ja oma-kohtaisesti eletään yrityksen arkea),
pienryhmäkeskusteluista ja yhteisestä jakamisesta.
Hinta
Päivän hinta on 140 euroa (+23% alv).
Ilmoittautumisajan jälkeen hinta on 160 € (+23% alv).
Ilmoittautuminen ja lisätiedot 1.10.2009 mennessä.
Hakemukset ja
lisätietoja koulutuksesta Jani Roman 0500-762 772 tai etunimi.sukunimi
[at] dialogi-instituutti.fi. Peruutusehdot Viimeisen ilmoittautumispäivän jälkeen tehdyistä peruutuksista perimme
puolet osallistumismaksusta.
Dialogi-instituutti
Dialogi-instituutti kutsuu Sinut mukaan rakentamaan yrityksiä,
organisaatioita ja yhteiskuntaa, joissa yhteisöön kuuluvat tahot
otetaan mukaan toiminnan kehittämiseen inspiroivilla, luovilla ja
parempia tuloksia aikaansaavilla menetelmillä.
|